Piia Kurki

Pyhä some-viha

Aktivoin Puheenvuoron blogini toissapäivänä. Testasin blogialustaa copypasteamalla edellisen Kokoomuksen Nuorten Liiton jäsenlehden pääkirjoitukseni yrittäjyydestä. Kun eilen kirjauduin sisään, huomasin yllätyksekseni saaneeni ”jo” kymmenen kommenttia kyseiseen kirjoitukseeni. Olin yllättynyt, koska luulin, että blogini hukkuu tänne tekstivirtaan. Kirjoittajat eivät juurikaan olleet kanssani samaa mieltä, eikä heidän toki pidäkään olla. Maailmassa on niin monta mielipidettä, kuin on ihmistäkin.

Olin kuitenkin yllättynyt siitä, kuinka ikävään ja hyökkäävään sävyyn kirjoitustani kommentoitiin. En juurikaan seuraa keskustelupalstoja tai vastaavia juuri siitä syystä, että kirjoitukset menevät helposti ihan tavanomaisistakin asioista henkilökohtaisuuksiin ja riidan haastamiseen. Saati sitten, jos kirjoitus on poliittinen. Ei sellaista keskustelua ole mukava lukea, vaikkei itse olisi arvostelun kohteena, tai edes osallistuisi keskusteluun.

Kirjoitin toisen blogin, jossa ilmaisin kantani Kokoomuksen puheenjohtajakisaan, ja kerroin ensimmäistä kertaa julkisesti tukevani Alexander Stubbia. Kirjoitin myös niitä perusteluja, jotka ovat olleet minulle itselleni tärkeitä. Tästähän vasta sota syttyi. Blogi on tätä kirjoittaessa saanut noin 30 kommenttia.

Kommenteissa haukuttiin suoraan edustamaani puoluetta, haukuttiin puolueen jäseniä, arvosteltiin työpaikkaani, ja selkeästi ei edes haluttu kunnioittaa mielipidettäni tai perustelujani.

Olen iloinen siitä, että monet ihmiset ovat lukeneet tekstini. Tunteiden herättämistäkin pidetään pääsääntöisesti hyvänä asiana. Kuitenkin itse pidän tärkeänä myös sitä, että kommentoimisessa ei mennä henkilökohtaisuuksiin, ja pidetään yllä hyviä käytöstapoja. Asioista voi puhua myös asiallisesti, ja tiukkaakin kritiikkiä voi esittää haukkumatta ketään.

Kommenttien suuri määrä tuli minulle totaalisena yllätyksenä. Se toki kannustaa kirjoittamaan lisää. Toivottavasti kaikki kuitenkin muistavat, että näitäkin mielipiteitä kirjoittaa ihminen. Tuntuu, että mielipiteideni takia minua kohtaan ollaan vihamielisiä, ja se on minusta aivan turhaa. Asiansa saa paremmin läpi toisella tavalla. Kyllä itsekin sosiaalisessa mediassa sorrun välillä provosointiin, mutta lähinnä sarkasmin tai ironian muodossa, muita haukkumatta ja toisia kunnioittaen.

On olemassa monta suomalaista poliitikkoa, henkilöä ja puoluetta, kenen kanssa en ole samaa mieltä juurikaan mistään. En myöskään arvosta lähellekään kaikkia tietämiäni tai tuntemiani ihmisiä. Siitä huolimatta en hauku heitä täällä tai missään muussakaan julkisessa foorumissa. Mitä haukkumisesta hyötyisin? Se tuskin muuttaa kyseisten ihmisten mielipiteitä omiani vastaaviksi. 

Minusta kirjoittaminen on mukavaa, olen aina tykännyt siitä. Keskusteleminenkin on mukavaa – myös niistä asioista, joissa mielipiteet eivät kohtaa. Pyydän kuitenkin kaikilta kommentoijilta käytöstapoja ja ystävällisyyttä, vaikka olisittekin sitä mieltä, etten tiedä mistään mitään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Intoa täynnä kuin ilmapallo. Hyvä pidä tyylisi, päädyt vielä vastuullisiin tehtäviin hyväveli kerhossa.

Antti Jokinen

" Kyllä itsekin sosiaalisessa mediassa sorrun välillä provosointiin, mutta lähinnä sarkasmin tai ironian muodossa, muita haukkumatta ja toisia kunnioittaen."

Myös monet kommentoijat varmaan provosoivat. Provosoinnilla saadaan monesti mehukas keskustelu käyntiin. Kannattaisi varmaan myös osallistua keskusteluihin ja puollustaa omia kantoja, ettei jää ihan tyhjä kuva.

Käyttäjän PiiaKurki kuva
Piia Kurki

Asiallisesti perusteltuihin kirjoituksiin vastaa mielellään.

Antti Jokinen

Eli edellisen blogisi keskustelussa ei mielestäsi löytynyt yhtään mitään vastattavaa?

Käyttäjän PiiaKurki kuva
Piia Kurki Vastaus kommenttiin #6

Olihan siellä paljonkin vastattavaa. Mutta ehkä itsekin huomasit, että kommentointi kokonaisuutena arvioiden oli aika vihamielistä. Tai ehkä tässä on vain kyse omasta tulkintavirheestä.

Kaikkia tuulimyllyjä vastaan ei kuitenkaan pidä taistella. Jos lähtökohtaisesti huomaa kommentoijan olevan täysin eri mieltä, ei mielestäni ole aina edes tarkoituksenmukaista lähteä asiasta turhaan tinkaamaan, kun ei se mielipide-ero sillä katoa :) Eikä toki ole tarkoituskaan, että kaikki olisivat samaa mieltä, mutta vahvasti asenteellisten tai vihamielisten ihmisten kanssa ei välttämättä kannata keskustella.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Miten sinulle sitten saa vastata? Jos kirjoitat kannattavasi Stubbia puheenjohtajaksi, onko se tarkoitettu vain heille, jotka ovat samaa mieltä kanssasi? Mikäli kyse oli vain oman näkemyksesi kertomisesta, olisit jättänyt kommentoinnin kiinni.

Itselläni ei sinällään ole mitään sananvaltaa Kokoomuksen puheenjohtajavalinnassa, joten oikeastaan minun pitäisi pitää turpani kiinni. Enhän keskimäärin ymmärrä kokoomuslaista ajattelua. Aivan samalla tavalla huomasin aikanaan, että muiden puolueiden kannattajat eivät paljonkaan arvostaneet Sipilää. Vaikka hänen ajattelunsa jotenkin nappasi omaan (ilmeisesti) keskustalaiseen ajatusmaailmaani.

Toisaalta voisin kuvitella, että voisit olla kiinnostunut myös siitä, miten ulkopuoliset näkevät ehdokkaat. Muuten olisit voinut laittaa ainakin loppuun maininnan, että vain kokoomuslaiset vastatkoot.

Käyttäjän PiiaKurki kuva
Piia Kurki

"Kuitenkin itse pidän tärkeänä myös sitä, että kommentoimisessa ei mennä henkilökohtaisuuksiin, ja pidetään yllä hyviä käytöstapoja. Asioista voi puhua myös asiallisesti, ja tiukkaakin kritiikkiä voi esittää haukkumatta ketään."

Mielestäni en ole missään vaiheessa sanonut, ettei saisi olla eri mieltä - päinvastoin. Esitin toiveen keskustelun asiallisuudesta.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Koska politiikassa tärkeä osa on mielikuvilla, lienee silloin ihan aiheellista iskeä myös mielikuviin. Omastakin kirjoituksestasi ilmenee selkeästi, että pidät Stubbin positiivisuudesta ja siitä että hänen porukallaan on hyvä meno. Valitettavasti monelle muulle se hyvä meno on lähes isku vasten kasvoja, ellei ole mitään eväitä mennä siihen hyvään menoon mukaan.

Joten jos joku vähän osui siihen Stubbin henkilökuvaan, niin en pidä sitä epäasiallisena. Pikemminkin johdonmukaisena, koska itse kiillotit sitä.

Käyttäjän PiiaKurki kuva
Piia Kurki Vastaus kommenttiin #12

Harmillista, jos joku kokee Alexin hyvän menon iskuna vasten kasvoja. Itse pidän sitä menoa hyvänä asiana. Tämäkin on mielipidekysymys :)

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Edellisessä blogissanne julkaistussa kommentissani haukun selkeästi ainoastaan tohtori Alexander Stubbia siitä,että hän on tietämätön kansainvälisen oikeuden ja politiikan alaan kuuluvista kysymyksistä eikä erityisesti tiedä mitään Saksan asioista mutta siitä huolimatta kehtaa valjastaa Saksan hyvän työllisyyskehityksen omien päinvastaisten pyrkimystensä tueksi.

Tämä on oikeudenmukaista ja perusteltua. Uskon, että todistetusta tietämättömyydestään huolimatta mainittu Stubb olisi ulkopoliittisista syistä paras valinta siihen, mitä olette valitsemassa.

Käyttäjän PiiaKurki kuva
Piia Kurki

Kiitos Ilari! Kommenttisi oli oiva esimerkki siitä, mitä tässä blogissani tarkoitin :)

EDIT: Tämä siis ei ollut sarkasmia.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kunnon nettidebatti on myös hyvä tapa löytää uusia teitä ajatella. Kirjoittaminen selkeyttää kummasti omaa ajattelua. Se on tehokkaampaa kuin pelkkä lukeminen ja TV:n katselu.

Pysyäkseen Puheenvuorossa kommentoijana ja blokkaajana on tietenkin osattava tietty korrektius. Muuten häviää kirjoitusoikeus.

Tietenkin enin osa äkäisistä kommenteista lienee pelkää pahan olon purkua.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Copy-pastasin edelliseen blogiisi kirjoittamani kommentin (alla). Se tarkastelee mielestäni asiallisesti Kokoomus-puolueen tilaa, sen omien johtajien ajatuksia, tilanneanalyyseja ja kriittisiä näkemyksiä.
Ymmärrän, että Kokoomuksen sisältä tarkasteleva näkee asioita toisin. Kuunteleminen, ymmärtäminen ja tosiasioissa pysyminen helpottaisi kommunikointia. Leimaaminen ei ole argumentointia, mutta esim. tästä linkistä (Suomen budjettialijäämät) keskusteleminen vaatisi vähän vaivannäköä ilman some-vihaan viittausta.
http://www.tradingeconomics.com/finland/government...

----
Ymmärtääkseni Kokoomuksella on ollut jonkinlainen valta-asema jo jonkin aikaa. Sen sijaan minulle ei ole vielä selvinnyt, miten puolue määrittelee "Suomen edun mukaiset päätökset".

Eilen Vapaavuori totesi Suomen olevan kriittisessä tilassa ja kolmisen vuota sitten Katainen sanoi EU:n olevan menestystarina vailla vertaa, mutta samalla kriisissä.
http://www.talouselama.fi/uutiset/katainen+eu+on+m...
Tuollaiset analyysit antavat sellaisen kuvan, että kummallekin on epäselvää, mitkä ovat "Suomen edun mukaisia päätöksiä".

Kokoomuksen johdossa olevan eliitin kannattaisi lukea huolellisesti tämä Markku Jokisipilän analyysi (TS 28.5.), erityisesti sen viimeinen kappale: siellä kiteytyy myös puolueen ongelma:
http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/634705/Kansa...
"Brittihistorioitsija Timothy Garton Ash totesi pelkäävänsä, että toukokuun 2014 vaalit jäävät historiaan ”herätyssoittona, johon Eurooppa ei herännyt”."

Sattumoisin 29.5. tupsahti toinenkin valtaan ja maan etuun liittyvä hyvä kolumni - nyt Osmo Rauhalalta:
http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/634952/Valla...
---
Subb on ilmoittanut olevansa EU-nörtti. Kaikki eivät ole, sillä Eurooppa-aate riittää monille, eivätkä he kaipaa sen muuttamista "euroideologiaksi". Tämä Erkki Toivasen kirjoitus kuvaa näiden eroja mitä parhaiten:
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/4178...

Käyttäjän PiiaKurki kuva
Piia Kurki

Kiitos kommentistasi. :)

Minä puhun omalla äänelläni, en puolueen äänellä. En siis voi puolueen puolesta sanoa, millaisia ovat Suomen edun mukaiset päätökset. Itseasiassa jos ihan tarkkoja ollaan, kukaan ei voi vastata siihen kysymykseen, koska maailma ei ole ennustettavissa. Sen sijaan minulla on joitakin ajatuksia Suomen suunnalle, ja useissa niistä ajatuksista monet kokoomuslaiset ovat samaa mieltä. Itse uskon niiden päätösten olevan Suomen edun mukaisia - varmaksi toki en voi tietää. Esimerkiksi sellaiset päätökset, jotka parantavat Suomen kilpailukykyä, tai leikkaavat julkisen sektorin menojen osuutta, niiden uskon olevan tämän maan edun mukaisia.

Markku Jokisipilän kirjoituksen luettuani yhdyn hänen huoleensa Euroopan tulevaisuudesta. Emme ehkä kuitenkaan olisi samaa mieltä siitä, mitä pitäisi tai kannattaisi tehdä. Itse eurovaalien alla meppigalleriaa tutkaillessani totesin, että useat eu-kriittiset ehdokkaat eivät voineet perustella kantaansa kovin tehokkaasti. Ehkäpä siksi kansan ääni tulee myös vaaleissa tältä osin näkyviin, kun ainoa ajatus on "EU paha, eroon EU:sta", mutta kantaa ei sitten osata sen kummemmin perustella? Näin ainakin vaalikojuilla useimmiten kävi. En itsekään muuten ole tukipakettien kannattaja.

Osmo Rauhalalla oli mielestäni joitakin sellaisia ajatuksia, joiden kanssa olen samaa mieltä. Esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeiden rahoitus vallanpitäjille.

Valitettavasti minä en kuitenkaan ole Eurooppa- tai ulkopolitiikan asiantuntija. Mielelläni olisin. En siis taatusti osaa vastata lähellekään kaikkiin EU:ta koskeviin analyyseihin :) Siksi onkin hyvä, että ihmisillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita ja osaamisalueita. Liian usein poliitikot eivät uskalla tai "saa" vastata, etteivät tiedä. Minusta on parempi kertoa tietämättömyytensä, kuin tehdä sen takia huonoja päätöksiä.

Mitä Kokoomuksen valta-asemaan tulee, niin mielestäni tämän hallituskauden hallituspohjassa ylipäätään kenenkään on ollut vaikeaa tehdä minkäänlaisia päätöksiä. Ei siis voida puhua varsinaisesta valta-asemasta, vaikka kannatus on muita korkeampi ollutkin. Politiikka kun on yhteispeliä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kiitos viitseliäästä kommentistasi.
Ehkä tällaisen puolueeseen kuulumattoman on helpompi nähdä ja myöntää saatavissa olevien tietojen pohjalta, että eräät päätökset eivät ole olleet "Suomen edun mukaisia". Sen voi nähdä päätösten seurauksista:

1) useat perättäiset budjettialijäämät, 2) talouskasvun (BKT) pienentyminen, 3) velan kasvu, 4) viennin tyrehtyminen ja vaihtotaseen alijäämät, 5) työttömyyden kasvu, 6) ostovoiman katoaminen, 7) deflaatioon ajatuminen, 8) tukipaketteihin osallistuminen vailla oallisuutta itse ongelmaan, 9) euroalueeseen kuulumisen hinta Suomelle, johon sisältyy (prof. Kanniaisen toimittaman kirjan "Euron tulevaisuus" perusteella) myös elintason putoaminen noin 10%/v.

Alexander Stubbin, jota kannatat, tulisi siis innostamisen ja iskulauseiden sijasta puhua esim. näiden ongelmien syistä, seurauksista ja ratkaisuista. Sillä hän voisi ansaita laajempaakin luottamusta asiaosaamisella.

Jos Kokoomus saa joskus arvostelua, niin se perustuu osaltani asiapohjaiseen kritiikkin. En voisi kuvitellakaan heitteleväni ilmaan tyhjiä julkilausumia ilman konkreettista evidenssiä silloin, kun asioista argumentoidaan.
Kevyt pakina tai sarkasmi on asia erikseen. :D

P.S.
Jokisipilän viimeinen kappale on vakava muistutus - ajoissa. Pitkäaikaistyöttömällä on taatusti oikeus kiritisoida Suomen EU-politiikkaa ja ja itse euroa, kun tilanne on ollut päällä 5-7 vuotta. Sitä ei poliitikko aina ymmärrä.
Ja oppositiolla on faktat puolellaan, kun se toteaa euroalueen ja Suomen olleen liian kauan kriisissä poliittisten päätöstemme virheiden ja vaihtoehdottoman kyvyttömyyden vuoksi.

Käyttäjän JuSa kuva
Juhani Sademaa

Piia. Minä ehdotan, että et ainoastaan kirjoittele omia bloggauksiasi, vaan myöskin osallistut muihin keskusteluihin, ertityisesti niihin, joissa kritisoidaan kokoomuksen edustamaa politiikkaa. Sinun velvollisuutesi on ainakin yrittää osoittaa kritiikki perusteettomaksi. Jos et siihen pysty, edustat väärää puoluetta. Rakentavaa ei ole huudella toistensa ohi, vaan nostaa kissa pöydälle, puhua asiat perusteellisesti, kiertelemättä puhki.

Käyttäjän PiiaKurki kuva
Piia Kurki

Kiitos ehdotuksestasi. Pyrin aktivoitumaan myös kommentoinnissani. Olen uusi täällä ja suotakoon anteeksi, etten voi uhrata tälle ihan kaikkea aikaani :)

Kritiikin osoittaminen perusteettomaksi ei kuitenkaan ole minun velvollisuuteni :) Mielipiteeni on, että kovin hyökkäävään ja ikävään sävyyn kirjoitettuun kritiikkiin ei ole kovin järkevää välttämättä edes vastata. Ei se vastaaminen tai keskustelu varmuudella vie asiaa yhtään mihinkään, eikä se välttämättä avaa kummankaan osapuolen maailmankuvaa tai johda yhteisymmärrykseen.

Kokoomuksen linjoista olen toki valmis keskustelemaan, mikäli keskustelu on asiallista ja ei mene henkilökohtaisuuksiin. Minulle siis saa sanoa "Kokoomus on väärässä, koska...", mutta ei tarvitse minua tuntematta esimerkiksi vetää minua mukaan asioihin, jotka eivät edes liity aiheeseen.

Itse koen, että monet Kokoomuksen linjat ovat sellaisia, mistä olen samaa mieltä. Olen myös samaa mieltä useiden Keskustan linjojen kanssa. Vasemmistoliiton kanssa taas harvemmin kohtaan samanlaisia mielipiteitä. Kerran muistan olleeni Li Anderssonin kanssa jostain samaa mieltä, mutta en valitettavasti nyt muista, että mistä. :)

T Piepponen

Ei ole mitään pyhiä somevihoja.

On vain laumoittain kaikenlaisia ihmisiä, joilla on pääsy someen. Täten sinne mahtuu myös vihaa, närkästelyä, pöyristyttäviä kannanottoja ja ilmaisua, ilkeyttä, ärsyttävyyttä, kaunaa, sekoilua, hyökimistä jne. jne. jne. Paikkapaikoin näiden viljelyä tihentyy erilaisten ilmiöiden johdosta eri kolkkiin nettiä, kuten kaavioon kuuluukin.Ei siinä ole mitään hämmästeltävää.

Asian joko kestää tai ei, mutta mitään sille ei voi, eikä kuulukaan sinäänsä voida - edellämainitut kun nyt vain kuuluvat elämään.

Poliitikot sotkevat asioita - eivät ratkaise niitä. Arpakonekin tuottaa parempia ratkaisuja. Elämän toki saa tuhlata halutessaan vaikka politiikassakin.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

En oikeastaan ihmettele, vaikka tulisi vihamielisiä purkauksia, koska Stubbia tukevasta kirjoituksesta, kuten myöskään Kokoomuksen politiikasta ei välity minkäänlaista sisältöä ja silloin erityisesti hirvittää tekemisen intensiteetti, kun ei ymmärretä, mitä ollaan tekemässä.

Luin muuten konsulttitoimisto McKinseyltä tilatun rapsan Kataisen hallitusohjelmaa varten. Ei ole vain ilmeistä, vaan täysin varmaa, ettei yksikään hallituksessa istuva ole ymmärtänyt tästä selvityksestä juuri mitään. Puutteellinen ymmärrys on sitten johtanut kerrassaan holtittomiin tekoihin, joista lasku tulee maksettavaksi viiveellä. Laskun loppusumma ei ole enää miljardeja, vaan kymmeniä miljardeja.

Ymmärrän nyt oikein hyvin, miksi Wahlroos lähti maanpakoon. Suomesta on tulossa jättimäinen roskapankki kansantalouden kokoon suhteutettuna. Saatavat on jo pitkälti siirretty Ruotsiin ja riskivelat eurokonkurssia lähestyvään Suomeen.

Itse ajattelin jossain vaiheessa hieman toiveikkaana, että olisimme oppineet jotakin 90-luvun kusetuksista, mutta ei. Kauhistelin viime viikolla juuri Kokoomuksen jättäneelle yrittäjälle tulevaisuutemme muistuttavan pian Kreikkaa. Hänen mielestään se tulee olemaan vielä pahempi.

Katteeton optimismi on karmeinta älyllistä epärehellisyyttä, mistä nykyiset ongelmat ovat suoraa seurausta. Jos suomalaisille jonain päivänä valkenee koko tapahtumaketjun sisältö, tulee Kokoomuksesta pienpuolue. Valitettavasti se ei ole sitä vielä, joten joudumme törmäämään täysillä seinään. Eurovaalit osoittivat, että juna ei pysähdy yhdellekään asemalle ennen sitä.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Piia, on hyvä, että keskustelua syntyy - uusille kommentoijille yleensä negatiivinen palaute tulee kuitenkin yllätyksenä.

Näillä some -foorumeilla on hyvä tottua monenlaiseen palautteeseen. Kun itse aloitin joskus v. 2011 kirjoittelun, sain välittömästi koviakin hyökkäyksiä. Ihmettelin ja myös lähipiirini ihmettelivät, miksi.

Jossain vaiheessa rankin hyökkäys on mahdollista selättää, provosoitumatta.

Omia arvojaan kannattaa puolustaa, mutta on hyvä olla avoin myös muiden arvoille. Siitä syntyy tervehenkinen keskustelu, joka on parasta kasvualustaa demokratialle.

Tsemppiä, Piia!

Jotu Karjalainen

Tuosta kirjoituksesta ainoa mieleen tuleva asia on ettei naisille kumminkaan olisi kannattanut äänioikeutta antaa, sinunlaisiasi on maassamme paljon ja olette kyllä suurimpia syyllisiä Suomen nykytilaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Osuit Jotu kymppiin! Kommenttisi on hatunnoston arvoinen! En olisi itse uskaltanut kirjoittaa noin suoraan ja noin totta!

Toimituksen poiminnat